€20.00 €26.00 Säästät 23% (€6.00)
Aaran lankaperhe on kasvanut - tervetuloa Miete! Miete on merinovillan ja nylonin sekoite, jota värjäsimme syksyn Kässämessut netissä-tapahtumaa varten rajoitetun erän. Miete on riemastuttava lanka, jonka pohjaväriin on kehrätty valkoisen kuidun rinnalle mustaharmaata kuitua, mikä tekee langasta ihanan eläväisen ja hieman käsinkehrätyn oloisen.
Miete on mainio lanka sukkiin, mutta se toimii kaikenlaisissa muissakin neuletöissä hienosti. Jos haluat pehmentää langan yleisilmettä niin voit valita sille kaveriksi silkkimohairia esimerkiksi Isagerilta tai Filcolanalta.
Miete on kuin luotu erilaisiin raitaprojekteihin. Kokeile yhdistää Mietettä vaikkapa Aaran Tunto-langan semisolideihin sävyihin ja neulo reippaat raitasukat Jonnan Tempo-sukan ohjeella. Miete sopisi ihanasti myös Broken Seed Stitch sukkiin toiseksi langaksi.
Miete on värjätty pienissä erissä ja väreistä useimmat ovat niin sanottuja Onnellisia erilaisia eli värejä, joita emme pysty jälkikäteen toistamaan. Kannattaa siis hankkia sopiva määrä lankaa kerralla. Isommissa töissä suosittelemme raidoittamaan työtä kahdelta vyyhdiltä, jotta mahdolliset vyyhtien väliset värierot tasoittuvat.
Aara on ihania, käsin Suomessa värjättyjä lankoja, joiden värikartta on luotu ystävien yhteisten visioiden, inspiraation kuin onnellisten sattumienkin pohjalta.
Langan vahvuus: Fingering
Materiaalit: 80% superwash merinovilla, 20% nailon
Vyyhdin koko: 366 m / 399 yards
Vyyhdin paino:100g / 3.53 ounces
Neuletiheys: 28-32 s = 10 cm / 4 inches
Puikkosuositus: 3.0-4.0 mm / US 2.5-6
Rakenne: kaksisäikeinen
Pesusuositus: Käsinpesu, kuivatus vaakatasossa
Valmistusmaa: Salo, Suomi